Sunday, December 2, 2007

Pikkujoulujen kilpailutuloksia

Iltaa lapsukaiset~

Eilen lauantaina 1.12. pidettiin FinnPARAnoidsien järjestämät parapara-pikkujoulut Helsingin Kontulassa! Mukaan oli kutsuttu sekä Turun että Helsingin circlet, joten paraparaajia riitti.

Jotta muillekin paranoideille jäisi jotain kerrottavaa tapahtumasta, yritän rajoittaa oman entryni lähinnä omiin osa-alueisiini eli logistiikkaan ja kilpailuun. Turku-Helsinkiin-logistiikka olikin niin mielenkiintoista että huh huh. xD Noei, junalla mentiin ja junalla tultiin, paluumatka keskellä yötä oli huomattavasti railakkaampi kuin menomatka aamupäivällä. Tunnelmaa pienessä osastossa ei haitannut sekään kun konduktööri kuulutti edellisen kuulutuksen olleen virheellinen; tässä junassa ei valitettavasti olekaan ravintolavaunua, kärrymyynti ei kierrä osastoilla ja tupakointikin on kielletty. XD

Kilpailut olikin vähän jännempää. Aikataulujen kanssa meinasi tulla ongelmaa kun Maria oli tuplavarattu sinä iltapäivänä, mutta loppujen lopuksi kisa meni tosi hyvin.

Osallistujia oli 10 kappaletta, joista 3 oli poikia, loput tyttöjä. Turkulaisia oli 4, Helsingistä porukkaa oli 6 kappaletta. Technoa tanssi 6 henkilöä, euroa 4 eikä kukaan tanssinut toraparaa. ; _ ;

Ja olin epähuomiossa polttanut kilpailukappaleet RW-levylle, mikä ei ole koskaan fiksu idea jos CD:tä meinaa soittaa tavallisessa soittimessa. -_- Anteeeksiiiiii~~~ m(______)m

Kaikkien esitykset oli kyllä hienoa, oli erittäin mukava tuomaroida, eikä yhteenvedoissakaan syntynyt mitään tappeluja; kaikilla tuomareilla oli suht sama näkemys tanssijoista. :3

Sitten, tulokset:

1. sija Stina Salminen (HKI) Cherry Girl / Pretty Woman
2. sija Elina Vikman (TKU) Eye of The Tiger / Rok-matic
3. sija Annika Lehto (TKU) Lo Squalo / Platinum Saber
Kunniamaininta Kristian Pulkkinen (HKI) "Esto Es La Vida / DJ Zorro"
Kunniamaininta Topias Heinonen (HKI) She Blinded Me With Science / Fadeinn

Onnea kaikille voittajille~!

Voittaja sai palkinnoksi Campus Summit 2007 CD+DVD:n, ja toiseksi tullut sai palkinnoksi Parapara Paradise 2 CD:n. Lisäksi 3. sijalle tullut sekä kunniamaininnan saaneet saavat yllätyspalkinnot, ja kaikki osallistuneet saavat kunniakirjat.

Kaikki kuvia & videokuvaa ottaneet, muistattehan jakaa ne myös muiden kanssa~ Valokuvia on hyvä uploadata vaikka omaan Tokyo.fi-käyttäjägalleriaanne... Tokihan te kaikki olette jo rekisteröityneitä foorumeiden puolelle?

Kiitos kaikille upeista pikkujouluista!!


Sefie

No comments:

Post a Comment